Festivaalin ohjelma on julki

Kansainvälinen kirjallisuusfestivaali Helsinki Lit järjestetään kolmannen kerran Savoy-teatterissa toukokuun 12. ja 13. päivä. Festivaalin päävieraana on turkkilainen Nobel-voittaja Orhan Pamuk. Ranskasta Savoy-teatteriin saapuu zimbabwelainen Petina Gappah, joka nousee lavalle yhdessä ruotsalaisen nykykirjallisuuden kuuman nimen Aris Fioretosin sekä Suomen PENin puheenjohtaja, kirjailija Sirpa Kähkösen kanssa. Kaukaisempi vieras on myös yhdysvaltalainen Garth Greenwell, jonka tuoretta Kaikki mikä sinulle kuuluu -teosta on tituleerattu aikamme suureksi homoromaaniksi. Greenwelliä haastattelee Jari Tervo.

Pohjoismaisina vieraina ovat tänä vuonna Fioretosin ohella ruotsalaiset Linda Boström Knausgård, Malin Persson Giolito ja Tom Malmquist, jotka kaikki kuuluvat viime vuoden puhutuimpien ruotsalaiskirjailijoiden joukkoon. Briteistä saapuu kaksi kirjailijavierasta; kauhukirjailija Andrew Michael Hurley ja aivokirurgi, elämäkertakirjailija Henry Marsh. Laurent Binet puolestaan tuo festivaalille ranskalaisen satiirin taidot kohukirjansa Kuka murhasi Roland Barthesin myötä.

Kotimaisina tähtinä ulkomaisten vieraiden rinnalla nähdään edellä mainittujen lisäksi Heikki Aittokoski, Elina Hirvonen, Juha Itkonen, Merete Mazzarella, Tuomas Nevanlinna, Märta Tikkanen, Antti Tuomainen sekä festivaalin ohjelmajohtajanakin toimiva kirjailija Philip Teir.

 

Festivaalilla jaetaan myös vuotuinen Jarl Hellemann –palkinto viime vuoden parhaalle käännöskirjalle sekä kuullaan Antti Holman ja Kaj Chydeniuksen konsertti.

Helsinki Lit on ollut aiempina vuosina lähes loppuunmyyty ja se on ottanut paikkansa Helsingin tapahtumakeväässä ja käännöskirjallisuuden uusien tuulien esittelijänä Suomessa. “Olemme hyvin ylpeitä tämän vuoden ohjelmasta. Helsinki Lit jatkaa kaksipäiväisenä festivaalina mutta kasvaa laadussa. Festivaalia pystyy seuraamaan tälläkin kertaa suorana lähetyksenä YLEn kautta,” kertoo festivaalin taiteellinen johtaja, kirjailija Philip Teir.

Liput: 25 euroa 2 päivää, 15 euroa 1 päivä, Savoy-teatterista tai lippu.fi